tiistai, 31. maaliskuu 2015

Työttömyyden tuska

 

Hei taas.

Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne.

Valmistuttuani datanomiksi olen etsinyt aktiivisesti oman alani töitä ja on käynyt ilmi, että suurin osa itselle mieluisista työpaikoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Tututksi on tullut sekin, kun olen hakemuksen laittanut pääkaupunkiseudulle, on vastaus ollut aina seuraavanlainen:

"Hei [oma nimeni]!

Kiitos hakemuksestasi ja mielenkiinnostasi [työtehtävän nimi] tehtävää sekä [yrityksen nimi] kohtaan. Saimme erittäin paljon hyviä hakemuksia, joista olemme nyt valinneet kesäharjoittelijat.

Valitettavasti sinä et ollut tällä kertaa valittujen joukossa. Jos olet hakenut meiltä useampaa kesätyötehtävää, saat vastauksen jokaisesta hakemastasi paikasta erikseen.

Vaikka et tällä kertaa tullutkaan valituksi tähän tehtävään, toivomme, että seuraat jatkossakin meillä avautuvia paikkoja.

Mukavaa kesän odotusta toivottavat,

[erisnimiä]"

Ei siinä mitään, mutta kun tuollaisia viestejä alkaa saada jo postilaatikon täyteen, niin pakostikin sitä alkaa ajatella:

Missä oikein on vika?

Tai

Miksen Minä kelpaa?

Ensimmäisenä mieleen tulee koulutukseni. Useat hakemani työtehtävät saattavat ehkä vaatia korkeampaa koulutusta, vaikka työtehtävän kuvauksessa ei sitä aina kerrottaisikaan.
Luonnollisesti oletetaan,
"mitä korkeampi koulutus sitä parempi mahdollisuus työllistyä"

mutta se ei silti tarkoita opistotasoisten hakijoiden välitöntä hylkäämistä työtä hakiessa.
Hienovaraisemmin muotoiltuna:
"Sinulla ei valitettavasti ole työtehtävään riittävää koulutusta".

Niin, aina kun tunnutaan vain vaativan enemmän ja enemmän.

Toisena tulee mieleen työkokemus. Sitä minulla ei paljoa ole, kun eihän minulle ole sen saamiseksi annettu kunnollista tilaisuuttakaan. Minun lisäkseni samaa työtehtävää hakevat varmasti myös ne, joilla on jo ties kuinka monen vuoden kokemus alalta ja luonnollisesti heidät ehkä valitaan juuri sen takia.

Kolmantena syynä on tämä nykyinen työtilanne: YT-neuvotteluja, irtisanomisia, lomautuksia, työpaikkojen ulkoistamisia...
Asiaa ei helpota sekään, että useat IT-alan työpaikat tuntuvat muuttuneen määräaikaisiksi,
vaikka mieluiten sitä toivoisi ihan vakituista työpaikkaa.  

Lukiosta valmistuttuani en osannut edes kuvitella tilanteen menevän näinkin vaikeaksi...
Että minun ikäisten on todella vaikea työllistyä,
ellei ole "tarvittavaa tai riittävää" työkokemusta tai koulutusta.
Kyllä, tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto on koulutus ja sillä pitäisi myös työllistyä.

Viime kesänä kokeilin huvin vuoksi puhelinmyyntityötä. Voin sanoa suoraan, ettei sellaiseen kannata ryhtyä. Yrityksen nimeä en viitsi mainita, mutta koin sen työn olevan uskomatonta tyrkytystä, palkkaa ei maksettu ajallaan eikä työsopimuksen mukaisesti ja muutenkin se tuntui enemmän ihmisten häirinnältä/kiusaamiselta kuin työltä. Vaikka sainkin tulosta aikaiseksi ja lehtiä myytyä, en silti viihtynyt siinä kauan ja päätin irtisanoutua.
Mutta tulipahan ainakin saatua edes vähän kokemusta puhelintyöskentelystä.

Sen jälkeen olen aktiivisesti etsinyt oman alani töitä, sellaisia jotka koen itselleni mieluisiksi. Tänään kävin yhdessä haastattelussa, joka meni ihan hyvin. Se ei oikeastaan ole IT-alan työtä ja jälkeenpäin ajateltuna muistuttaa aika lailla tuota puhelinmyyntityötä, muttei kuitenkaan ole sitä. Katsotaan miten käy...

Olen hakenut korkeakouluihin ja olen löytänyt juuri minulle sopivan alan. Toivonkin pääseväni opiskelemaan sitä, sillä se tuntuu minulle juuri oikealta.

Mikä se on?

Ehkäpä kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa, katsotaan miten asiat etenee ;-)

~Kaukoputkimies~

 

perjantai, 30. toukokuu 2014

Valmistujaiset edessä...

Tänään olisi tosiaan valmistujaiset, mutta ahdistaa ihan pirusti...

Äitini ei vain tule toimeen erään nimeltämainitsemattoman henkilön kanssa...he eivät koskaan ole tulleet toimeen...

Se ahdistaa minua niin paljon...en tiedä mitä pitäisi tehdä...

No, toivotaan, että valmistujaisjuhlassa ei ahdistaisi niin paljon...

 

-Kaukoputkimies-

torstai, 3. lokakuu 2013

Minä. Olen luonteeltani kuin Muumipeikko.

Hei vaan sinulle joka luet tätä

Aluksi haluaisin kertoa sinulle hieman itsestäni. Olen 21-vuotias ja opiskelen tällä hetkellä toista vuotta kauppaoppilaitoksessa, tarkoituksena valmistua datanomiksi ensi keväänä. Opiskelu on sujunut oikein hyvin: olen saanut hyviä arvosanoja, opettajat ovat pitäneet minusta ja minä heistä. Koska tämä on ylioppilaspohjainen linja, on luokkahenkikin mitä mainioin: kukaan ei häiritse eikä riehu tunneilla ja kaikki ovat toistensa kavereita, vaikka jokainen onkin omissa pienissä kaveriporukoissa. Luokanvalvojammekin tykkää aina kehua meidän luokkaa koulun parhaaksi :D  

Perheeseeni kuuluu minun lisäkseni äiti ja isä joten voin sanoa olevani perheen ainokainen. Mutta millaista se todellisuudessa on? No, tähän on jokaisella ainokaisella varmasti oma näkökantansa. Minun tapauksessa kyse on ollut omasta rauhasta, mutta myös tyhjyydestä. Sen tyhjyyden olen kuitenkin onnistunut kääntämään vapaudeksi.

Vapaudeksi tehdä asiat omalla tavallani ja muodostaa asioista omat mielipiteeni.

Ja tällä tavoin olen onnistunut muodostamaan vahvan identiteetin - käsityksen siitä 

kuka olen.

Joskus tyhjyys kuitenkin näytti ikävän puolensa... 

Se ilmeni kaipuuna.

Kaipuuna saada todellinen ystävä tai pikkusisko. Sellainen,
kenestä olisin voinut pitää huolta,
kenen kanssa olisin voinut jakaa elämän ilot ja surut,
onnistumiset ja pettymykset,

toisin sanoen,
JAKAA IHAN KAIKEN.
Pikkusiskoa en kuitenkaan saanut, mutta todellisen ystävän löytäminen vei kyllä oman aikansa.

Hän itse asiassa alkoi puhumaan minulle. 
Ja silloin tiesin.

Jo lapsuudesta asti olen samaistunut vahvasti fiktiiviseen hahmoon nimeltä Muumipeikko. Sen lisäksi, että hänkin on ainoa lapsi, koen olevani luonteeltani melko lailla samanalinen. Kiltti, ymmärtäväinen, kuunteleva, auttavainen, avarakatseinen ja mukavuudenhaluinen. Lisään tähän optimistisuuden sekä väkivallattoman ajattelutavan

näitä kahta olen aina pitänyt tärkeinä osina luonnettani.

Eräällä toisella Muumihahmolla on puolestaan ollut kunnia olla ihka ensimmäinen ihastukseni kohde. Ai kenellä?

Se selviää vielä sinullekin, kunhan vain maltat ;)

Ainoana lapsena olemisessa on siis hyviä ja huonoja puolia. On kuitenkin ollut kiehtovaa selvittää, kuinka moni ainoa lapsi on onnistunut saavuttamaan elämänsä aikana jotakin. Ja olin yllättynyt löydöstäni, jotkut jopa henkilökohtaisista suosikeistani osoittautuivat sellaisiksi. Heidät olen tummentanut, tässä siis luettelo:

Adele, Anthony Hopkins, Burt Bacharach, Cary Grant, Daniel Radcliffe, David Copperfield, Elvis Presley, Eleanor Roosevelt, Franklin D. Roosevelt, Frank Sinatra, Gerald Ford, H.C. Andersen, Isaac Newton, James Dean, John Lennon, Leonardo Da Vinci, Leonardo DiCaprio, Mahatma Gandhi, Matthew Perry, Nancy Reagan, Natalie Portman, Pierce Brosnan, Robert DeNiro, Robin Williams, Rudy Giuliani, Sammy Davis Jr., Samuel L. Jackson, Tiger Woods, Tommy Lee Jones ja Walter Cronkite. 

Joskus on kuitenkin ollut aika, jolloin edellä mainitut ainoat lapset eivät olleet tunnettuja. Siitä huolimatta
heistä jokaisesta
 tuli tunnettu heidän omien henkilökohtaisten saavutustensa kautta

Ja tämä inspiroi minua.
Elämässä eteenpäin.

-Kaukoputkimies-